Siilitien lumi

Lunta on niin paljon, että Jani päättää pukea päälleen lasketteluhousut. Hän vetää nahkean kankaan hitaasti päällensä ja ajattelee Anun lanteita. Anu on sanonut jo monta kertaa, että hänen on vaikea ostaa urheiluvaatteita, ne ovat kuulemma aina liian suoraviivaisesti mitoitettuja, eivätkä hänen kauniit kaarensa istu niihin. Jania harmittaa, hän haluaisi näyttää hyvältä ja laittaa jalkaansa kapeat harmaat housut joissa hän näyttää häpeämättömän komealta, mutta ei niitä ole tarkoitettu ulkoiluun.

Anu on soittanut illalla ja pyytänyt lenkille. He tapaisivat Siilitien metrolla ja kävelisivät läpi vanhan Herttoniemen eläinaiheisia katuja. Mäyrätie, Majavatie, Susikuja. Anu on ennenkin hymyillyt kadunnimille ja sanonut Janille haluavansa joskus asua täällä. Anulla olisi työpaikka lähellä, Jani voisi harrastaa maastopyöräilyä lähimetsissä, ja pienen 50-luvun kaksionsa nainen sisustaisi taatusti nätiksi varmalla tyylitajullaan.

Jania jännittää, hän on varma, että viimein Anu on valmis muuttamaan yhteen. Mitä muuta se voisi tarkoittaa juuri täällä, missä he nuoren rakkautensa ensimmäisissä puuskissa haaveilivat varovasti yhteisestä tulevaisuudesta. Iltakävelyillään Anu talutti outoa rähjäisen näköistä koiraansa, josta Jani ei niin piitannut, mutta kai pientä räksytystä on pakko oppia kestämään, jos paketti on muuten täydellinen.

Jani hyppää metrosta, juoksee aseman portaat alas rennon itsevarmasti. Tämä on hyvä päivä, tämän täytyy olla. Luntakin sataa niin hitaasti, että häntä melkein ujostuttaa tuntea itsensä niin täysromanttiseksi. Jani katselee vihreitä lamellitaloja, joissa on niin monta rappua, että rappuaakkoset loppuvat kesken. Hän odottaa Anua ja on oikeastaan aika onnellinen mies.

Uuden metron jarrutusäänet kuuluvat tyynessä pakkasessa selvästi, ja saapuvien matkustajien joukossa Jani näkee Anun. Hänellä on tuttu valkoinen untuvatakkinsa, jonka alla Anu tuntuu joka halauksessa pieneltä. Nainen lähestyy posket punoittaen Jania, ja hänen silmänsä kiiltävät. Anu pysähtyy Janin eteen, koskettaa häntä kevyesti käsivarteen lapinlapasen verhoamalla kädellään ja sanoo: ”mä en ole onnellinen, anteeksi, mutta mä en enää voi jatkaa meidän suhdetta”.

/Paula