Lumi hankautuu pitkin raitiovaunun helmoja sen ryömiessä pysäkille. Seisomme siinä valkoisessa Kalliossa savunsekaisena Brahenkentän valojen kiiloissa. Liikutat jalkojasi lumikinoksessa kuin rakentaisit pesää. Ajattelen: saatan nähdä aamun kanssasi.
Minusta puuttuu se lapsenmielisyys, joka saa sinut kumartumaan kinosten puoleen lapaset läpimärkinä yhä uudelleen. Minusta puuttuu se rohkeus, joka saa sinut kaatamaan minut lumeen. Nauran kuitenkin sinun ilmeellesi, sille yllättyneelle katseelle, joka silmissäsi heijastuu kaatuessasi mukanani. Katsot minua hetken punniten, onko tämä se hetki. Se hetki, jonka muistaisimme vuosienkin päästä.
/Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti