Tämä on sinun levysi, sinun kirjasi, sinun televisiosi. Nämä ovat minun muistoni ja minun käteni erottelemassa meitä. Muuttolaatikot seisovat pisan torneina toisiinsa nojaten kuin rakastavaiset. Mietin, kuinka en näkisi sinua niiden takaa, en, vaikka ne olisivat lasia.
Sade lyö peltikaton pintaan ja toivon, että se löisi kovempaa. Löisi sellaisella voimalla, etten kuulisi näitä ajatuksia, kuulisi autosi ääntä, avainta lukossa ja sinua. Suljen silmäni ja olen metsässä, missä pahvilaatikot ovat puuna ja sade nostanut maan ilmaan. Nostan käteni kasvoilleni, kuinka iho on märkänä sateesta. Sormissa tuoksuu elävä maa, et sinä, ei ikinä sinä.
Näine ajatuksineni et erottaisi minua ruuhkaiselta tieltä. Katsoisit vierestä ja kulkisit ohi. Hihasi koskisi hihaani ja siitä välistä syntyisi koiperhosia. Ne lentäisivät hiuksiisi, ajatuksiisi ja myöhemmin et erottaisi minua edes autiolta kadulta.
/A
