Poikkesin tänään pitkästä aikaa Kaivopihan Robertsille noukkimaan mukaani aamulaten. Kummallista, miten kannellisen pahvikupin kantaminen tekee kävelystä erilaista, rennompaa ehkä. Joten kello 7.15 löysin itseni taivaltamasta pitkin Lönnrotinkatua kengät nauhoja myöten ruskeassa lumimöyhässä. Ajattelin käveleväni rantaan asti, ehkä Ruoholahteen ja olisin varmaan kävellytkin, jos olisin viettänyt vapaapäivää. Usein olen miettinyt käveleväni näitä katuja, kunnes mieleeni painuisi elävä kartta. Ja jos muistaisin, kertoisin kotiin päästyäni niistä yksityiskohdista, joita näin. Saattaisi olla, että jossakin oltiin muuttamassa ja kadulla kuljetettiin kaappikelloa, jonka viisarit olivat jähmettyneet kymmentä yli viiteen.
Lumen peittämä Helsinki tuo mieleen monia Suomen kaupunkeja. Lumipeitteessä rakennuksetkin ovat samankaltaisia muotoja ja katukivetykset tuntuvat asfaltilta. Siksi on käveltävä rantaan, ehkä Kauppatorille Kolera-altaan viereen ja katsoa Suomenlinnan lauttaa tai Kauppahallia sekä sen edessä jyrskyttävää raitiovaunua, jotta ymmärtää olevansa täällä. Pitää kävellä nopeasti ihmisten keskellä, sitten hitaasti madellen pitkin Espaa ja toivoa, että joku kysyy tietä. Tässä seistessä rautatieasema on kaakossa.
/Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti