On lasi. On ikkuna, jota vasten poski.
Lumessa hiljalleen sulavat jäljet.
Kahden kuukauden jälkeen
on huoneissa hiljaista, koleaa.
Valo ei kanna tänne, väistää olohuoneen
seinänviertä, karttelee kuin sinä minua.
Joka päivä aamu tulee vähän eilistä aiemmin,
parketin naarmut,
tapetin huolimattomasti liisteröidyt saumat,
kolmen vuoden muistot, joita en osaa
järjestää ilman sinua.
Kevät raskaampi nyt ilman näitä yhteisiä askelia,
näitä polkuja joita hämärässä hitaasti kuljimme.
/Paula & Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti